Liikuntavälinekärry Huittisten nuorisoklubilla

04.03.2019

Perjantaina 1.3.2019 liikuntavälinekärry rantautui nuorten keskuuteen nuorisoklubille. Nuoriso-ohjaaja Kari Rissanen oli tapahtumasta hyvin mielissään vaikkakin kärryn ympärillä nyt ei ihan suurta massaa nuoria pyörinytkään. Nuokkarin sisätiloissa taas oli sitäkin suurempi kuhina. Biljardi mestaruutta tavoiteltiin ja pingistä lyötiin siihen malliin, että loppuillasta kaikki pallot olivat pitkin ja poikin nuokkarin sisätiloja. "Pleikkarilla" pelattiin lätkää ja pöydässä etsittiin korttimestareita "Lupauksen" merkeissä. Illan loppusuoralla avustavat nuoriso-ohjaajat Hermanni, Juha ja muutama muu ohjaaja olivat laatineet TIETOVISAN nuorille, aiheena Kalevala. Kalevalavisasta kehkeytyikin erittäin tasokas ja tasainen. Ensimmäisellä kierroksella kahdella osallistujalla oli pisteet 9/12, ja näin ollen mentiin lisäkierroksille. Kuinkas ollakkaan voittaja ratkesi vasta toisella lisäkierroksella, kysymyksenä Huittisten Kaupungin asukaslukumäärä.

Illan voittaja Daniel Jalo pokkasi itseleen karkkipussin, lahjakortin Hesburgeriin ja Askel eteenpäin ry:n pipon. 

Yhdistyksen puheenjohtajana voin sanoa, että Huittisten Kaupungilla on hyvä tulevaisuus nuorten keskuudessa, nuoret ymmärtävät ja ennen kaikkea tietävät asioista paljon ja osaavat käyttää omia vahvuuksiaan käytännössä. 

Nuorten käyttämät tilat ovat Huittisissa enemmän kuin tärkeitä kohteita nuorille tapaamaan uusia kavereita, keskustelemaan omista asioista "ammattilaisen" kanssa (avoimesti), viettämään aikaa ystävien parissa ja yksi tärkein asia tuntemaan itsensä tärkeäksi. Jo pelkästään biljardin tai pingiksen pelaamien voi nostattaa itsetuntoa ja samalla tuottaa aikuisen kanssa keskusteluun avoimuutta ja lisäksi saamaan molemminpuolisen luottamuksen.

Iso kiitos Nuorisoklubille ja nuoriso-ohjaaja Karille!

Toivotamme kaikille hyvää  tulevaa kevättä!

Yhdistyksen puheenjohtaja

Jussi Tiuttu

(Kuvassa Hermanni Hakasuo ja yhdistyksen puheenjohtaja Jussi Tiuttu)