Toimintatarkoitus ja kohteet
Yhdistyksellä on hallussaan pihaliikuntavälinekärry. Kärryä markkinoidaan kaupunkimme esiopetusryhmille, päiväkodeille, alakouluille, yläkoululle, erityisryhmille ja senioriryhmille. Edellämainitut kohderyhmät saavat käyttää liikuntakärryä maksutta. Lisäksi yhdistys vuokraa kärryä järjestöille, tukijoille, yhdistyksille, urheiluseuroille ja yrityksille niin omalla kuin ulkopaikkakunnillekin. Yhdistys myös pitää omia liikuntapäivätapahtumia ja tarjoaa tukipalveluitaan tapahtumiin.
Yhdistyksen päätarkoituksena on lisätä paikkakuntamme lasten ja nuorten liikuntaa, hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Lasten ja nuorten liikkumisen vähyys on jatkuva puheenaihe valtakunnassamme. Tämän asian kehittämiseen haluamme antaa oman panoksemme ja tuottaa liikkumisen avulla positiivisia kokemuksia.
Askel Eteenpäin on voittoa tavoittelematon järjestö, minkä toiminta mahdollistetaan tukijoiden avustuksella.

Pieniä muutoksia, suuri vaikutus
Liikuntavälinekärryjen määrä lisääntyy koko ajan valtakunnallisesti. Satakunnan alueella olemme ensimmäisten toimijoiden joukossa, joten visionamme on myös markkinoida kärryä muille kunnille. Olemme lasten ja nuorten asialla, mutta emme missään tapauksessa unohda senioreita emmekä erityislapsia. Tarkoituksena tehdä kokonaisvaltaisesti hyvää liikunnan voimalla ja lisätä erityisesti nuorten ja lasten hyvinvointia.
TIIMIMME
Tapaa todelliset sankarit

Jussi Tiuttu
YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJA
AMMATTI: KOULUNKÄYNNINOHJAAJA
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 33 VUOTTA

Jouni Isotalo
YHDISTYKSEN SIHTEERI
AMMATTI: JÄLKIMARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 43 VUOTTA

Joni Haapala
YHDISTYKSEN TALOUDENHOITAJA
AMMATTI: YRITTÄJÄ
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 15 VUOTTA

Timo Kuusisto
AMMATTI: NUORISO-OHJAAJA
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 20 VUOTTA

Mikael Ruohomaa
HALLITUKSEN JÄSEN
- Ammattijääkiekkoilija
YHDISTYKSEN KEULAKUVA JA ESIMERKILLINEN URHEILIJA

Joni Immonen
TIEDOTUSVASTAAVA JA KOORDINAATTORI
AMMATTI: HIEROJA
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 18 VUOTTA

Mika Henttonen
HALLITUKSEN JÄSEN
AMMATTI: PALOMIES
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 28 VUOTTA

Miikka Vesamäki
HALLITUKSEN JÄSEN
AMMATTI: RAVINTOLATYÖNTEKIJÄ
LIIKUNTA-ALAN KOKEMUS 15 VUOTTA
