Tervehdys!

24.07.2020


kaikille liikunnan-ja urheilunystäville. Koronaviruksen aiheuttama taantuma alkaa hiljalleen olemaan taakse jäänyttä aikaa ja on taas aika palata normaaliin toimintajärjestykseen. Koronaviruksen poikkeustilan johdosta RUOHO13 liikuntavälinekärry on valitettavasti huilannut useamman kuukauden, mutta nyt kärry pääsee taas vauhtiin! 

Otamme yhdistyksenä pienen etulyönnin aloittamalla toimintamme jo elokuun alusta lähtien toimittamalla liikuntavälikärryn esikouluihin.

RUOHO13 liikuntavälinekärryn välineistöön ei ole tulossa uusia lajivaihtoehtoja, mutta välineitä tullaan uusimaan vanhaan malliin tilanteen mukaan. 

Lauttakylän koulun liikuntakerhot pyritään aloittamaan heti elokuun lopussa, tämän myötä lapsille annetaan heti alusta mahdollisuus päästä liikkumaan ohjatuissa kerhoissa. Kerhojen monipuolisuus on ollut avainasemassa osallistujamääriin ja kerho-ohjaajana jatkaa odotetusti Arttu Routakangas. 

Askel Eteenpäin Ry;n hallituksen väki toivottaa kaikille mukavaa kesää ja nähdään kentällä!

Lisätietoja toiminnastamme saat sivuiltamme -> yhteydenotto

JT